Kuudentoista pysähdyksen taktiikka
Tänään saatiin vihdoin viimein auto takaisin korjaamolta. Lopullinen hinta myös muutamien muiden pikkuvikojen korjaamisen jälkeen oli 1650 dollaria eli jotakuinkin sen verran kuin odotettiin. Nyt toivotaan parasta, että auto toimisi luotettavasti seuraavat kolme kuukautta. Meidän reissu on jo puolivälissä, vaikka kovasti tuntuu, että paljon on vielä näkemättä!
Lisäseikkailua saatiin torstaina, kun lähdettiin laina-autolla Coromandel Peninsulalle. Muutaman mutkan jälkeen Ford Laserin moottori ylikuumeni ja pysäytimme auton moottoritien varteen. Aikamme odoteltua ja kaikki liikenevät vedet lisättyämme ajoimme huoltikselle ja tankkasimme jäähdytysnesteet täyteen.
Vähän mietittiin, että mistäkö lie johtunut, mutta kun oltiin niin kauan oltu paikoillamme, päätettiin jatkaa matkaa. Parin sadan kilometrin päässä sitten neula alkoi jälleen heittelehtiä kohti oikeaa reunaa, joten jätettiin auto huilaamaan ja käytiin kävelemässä Cathedral Covelle (kuvassa), joka on yksi Coromandelin suosituimpia nähtävyyksiä. Kun palattiin autolle, selvitettiin ylikuumenemisen ja veden katoamisen syy: joku letku vuotaa. Kaadettiin taas jäähdyttäjä täyteen ja jatkettiin matkaa kohti kotia.
Siitä eteenpäin matka olikin stoppeja täynnä. Ensimmäisellä kertaa selvisimme 35 minuuttia ennen kuin moottorin lämpötila alkoi taas nousta. Seuraavalla kerralla ajoimme 23 minuuttia. Siinä vaiheessa päätimme vaihtaa taktiikkaa ja pysähtyä täyttämään jäähdyttäjää useammin, ettei auto ehtisi yhtään alkaa keittää. Illan pimeydessä yritimme pysähtyä kymmenen minuutin välein lampputolpan alle, että täyttäminen olisi mahdollisimman helppoa.
Ei ollut. Kärsimättömyyden kasvaessa teki mieli avata jäähdyttäjän korkki yhä nopeammin ja nopeammin. Yhdellä kertaa se sitten oli vähän turhan kuuma ja siitä säikähtäneenä heitin korkin jonnekin konepellin alle. Muutaman tovin etsimme korkkia kännykän valolla ja saimme ongittua korkin takaisin oikealle paikalleen. Useiden pysähdysten jälkeen olimme hieman ennen puolta yötä takaisin kotona. Koettelemusten matka Thamesista Aucklandiin ei loppujen lopuksi vienyt juurikaan sen enempää kuin matkaoppaassa kerrotaan. Kun pysähdyttiin täyttämään vettä kymmenen minuutin välein, yritettiin ajaa aina kymmenen minuuttia mahdollisimman pitkälle ja nopsaan.
Coromandelilla käväistiin Hot water beachilla nouseveden aikaan katsomassa, kuinka Lonely Planet oli oikeassa varoittaessaan voimakkaista virtauksista rannalle. Rantavahdit kävivät pelastamassa yhden turistin, kun ei päässyt omin avuin pois vedestä. Hahei Beachilla oli myös mukavat aallot ja siellä käytiin jo uimassakin. Paluumatkalla ajeltiin auringon laskiessa takaisin Coromandelin itärannikkoa, ja näkymät olivat mahtavia.
Nyt odotellaan viikonlopun turnausta. Vaihdetaan viikonlopuksi majapaikkaa toiselle ultispelaajalle, niin tulee tutustuttua muihinkin ja ei tarvi miettiä, ollaanko aina niin toivottuja. Maanantaina - jos Jumala suo - jätetään Auckland vihdoin taakse ja kierretään kolme viikkoa pohjoissaarta. Lauttaliputkin on jo varattu, joten nyt olis suuri suunnitelma selvillä.
Hiljaa hyvä tulee
Viime keskiviikkona oli melkoinen yllätys, kun talon omistajat pöllähtivät ovesta sisään ja meidän kamat olivat ympäri taloa. Pikavauhtia yritettiin piilottaa kaikki kamat omaan huoneeseen ja saada talo näyttämään samalta kuin se oli meidän saapuessa. Järkytyksestä toipumiseksi mentiin nauttimaan kylmät oluet rannalle. Huh.
Auto on edelleen rikki, ja majaillaan täällä kavereiden talossa odotellen. Ihan ei koeta oloamme kotoisaksi ja tervetulleeksi, mutta suht leppoisasti tämä yhteiselo tässä onnistuu. Stephen ja Mieke ovat molemmat mukavia ja ollaan touhoiltu kaikenlaista yhdessä, mutta vähän tuntuvat tahtovan mennä ja tehdä asioita omilla aikatauluillaan.
Viime viikolla saatiin autoon uusi käytetty SYLINTERIN KANSI, mutta se ei sitten tietenkään sopinut meidän kärryyn. Lauantaina piti kuulemma sitten saapua toinen viritys, mutta sen soveltuudesta ei olla vielä kuultu mitään. Jos ei itse soita ja kysy, ei varmaan vähään aikaan kuulukaan.
Ens viikonloppuna olis toinen mixed-turnaus Aucklandissa, joten siihen mennessä auto sais jo vihdoin olla kunnossa. Jos se on kunnossa tänään tai huomenna, lähdetään pienelle muutaman päivän kierrokselle Coromandeliin, vaikka ennusteet ei lupaakaan aurinkoa. Jos ei, niin yritetään olla helppoja ja mukavia vieraita turnaukseen asti.
Eilen oltiin ensimmäisessä rantaturnauksessa Aucklandin lähistöllä. Yksipäiväinen turnaus pelattiin mustalla hiekalla, ja kuumuus poltteli sukkienkin läpi melkoisesti. Me pelattiin tietysti hyvin ja Tiinakin dyykkaili. Matsien välissä käytiin jäähdyttelemässä aaltojen keskellä ja huuhtomassa hiekat aina seuraavaan otteluun saakka. Päivän viimeisessä ja viidennessä pelissä hävittiin väsyneinä toistamiseen turnauksen mestarijoukkueelle ja sijoituttiin toiseksi viiden joukkueen turnauksessa.
Käytiin tutustumassa myös Rangitotoon, joka on Waiheken tavoin saari Aucklandin edustalla. Kiivettiin tulivuoren huipulle ja katseltiin maisemia. Ihan nätti paikka, mutta ei mikään must-see. Tosin jos on aikaa, niin kannattaa käydä.
Head gasket
Perjantaina lähdettiin sitten äänestämisen jälkeen ajelemaan kohti uusia seikkailuja. Siinäpä sitten 80 km ajelun jälkeen moottorin lämpötila nousi hieman yli puolen välin ja vielä hieman lisää. Kun jarrutimme tien reunaan, lämpötila vain jatkoi nousemistaan. Muutamassa hetkessä autosta tuli höyrysauna. Odottelimme muutaman tovin ja yritimme lisätä vettä sillä seurauksella, että höyryä tuli lisää. Odotimme lisää ja lisäsimme kaikki vedet jäähdyttäjään.
Hieman ihmeteltiin, mutta toivottiin kuitenkin, että matka jatkuisi normaalisti. Ei jatkunut. Auto ei startannut, joten käveltiin autoa ympäri toivoen, että joku näppärä mekaanikko sattuis pysähtymään. Muutama kaveri kävi meitä katsomassa ja arveli, että tulpat tai joku muu olis vaan saanut kosteutta ja auto toimis, kun vaan odottas. Odotettiin muutama tunti, mutta kun auto ei vieläkään startannut, soitettiin hinauspalvelu paikalle.
Heiteltiin niityllä kiekkoa, kun hinausauto tuli paikalle. Kaveri tuumas, että joku head gasket on rikki ja korjaaminen on kallista ja hidasta. Lähikylään Thamesiin olis ollut 25 kilometriä, mutta päätettiin sitten palata lähtöruutuun Aucklandiin, jossa asuminen on sentään ilmaista. Ajoitus oli hieman heikko siinä mielessä, että auto hyytyi perjantai-iltana.
Maanantaina sitten päästiin korjaamolle ja kaveri lupas kattoa autoa saman päivän aikana. Iltapäivällä se sitten jatkoi hinausmiehen arviota, että head gasket on mennyt rikki, kun moottori on ylikuumentunut. Hinta-arvioks kaveri esitti 1 000 - 2 000 dollaria ja aikaa menis mahdollisesti jopa kaksi viikkoa. Oh.
Tiina sitten kotona selvitteli netistä, että mikä se head gasket oikein on ja sehän on sitten kannen tiiviste. Eli ylikuumentumisen syy on vielä epäselvä, mutta tiivisteen korjaaminen maksaa isosti. Jatkossa pitänee silmä kovana pitää huoli moottorin lämpötilasta... Kantapään kautta.
Noh, elämää ei kannata käyttää sellaisten asioiden murehtimiseen, mille ei itse voi mitään. Eli haaverin jälkeen ollaan jatkettu elämää täällä Aucklandissa ja mietitty, mitä mielekästä tekemistä keksittäs pariksi viikoksi. Viikonloppuna käytiin katsomassa krikettiä ja nyt säännöt alkaa olla jo sen verran selvillä, että voi sujuvasti katsoa peliä myös telkkarista. Ajopelin puutteessa huomattiin autotallista kaks maastofillaria ja nyt liikkuminen onnistuu sitten polkemalla.
Tosin pyöräilyyn liittyy sellainen käsittämätön huomio, että lahden toiselle puolelle, sinne cityn puolelle ei pääse kuin bussilla ellei sitten halua kiertää todella kaukaa. Sillalla on yhdeksän kaistaa, muttei yhtään kevyelle liikenteelle! Näin vihreäksi maaksi tämä on aika kummallista.
uudet kuvat (voit valita "View Photos without signing in")
Vedellä toimiva auto?
Waiheke Islandin luonto oli todella kaunista. Viinitiloihin tutustuimme kuitenkin ainoastaan ruokalistoja selailemalla, kun illalliset ja lounaat tuntuivat hieman kohtuuttomilta budjettimatkaajille. Varsinaiset tutustumiskierrokset viinitiloilla ajoittuvat ainoastaan viikonloppuihin, joten käynemme tutustumassa johonkin tilaan sitten joskus muulloin. Viinejä olisi saanut maistella muutamalla dollarilla, mutta toinen tarkastamistamme vaihtoehdoista oli pieni baaritiski aulassa ja toinen muistutti lähinnä autotallia parkkipaikan reunalla. Viinejä maistelisi ihan mielellään jossain hienossa ympäristössä tai kellarissa, mutta kun oikeasti ei mistään mitään ymmärrä ja makuhermot ovat erikoistuneet makeisiin herkkuihin, tulee halvemmaksi ostaa pullo viiniä kaupasta ja jättää maistelut odottamaan täydellistä idylliä.
Autoilusta kukkuloiden täyttämällä saarella tuli seikkailu, kun muutaman ajetun aamukilometrin jälkeen auto alkoi kummasti nikottelemaan. Kaasu tuntui toimivan ainoastaan hetkittäin ja vauhti hyytyi. Yritimme katsella ja tutkia, josko moottorissa olisi jotain vikaa, mutta meidän asiantuntemuksella se näytti olevan aivan kunnossa. Jatkettiin matkantekoa hitaasti. Pumppaamalla kaasua viesti tuntui menevän tehokkaammin perille ja vauhtikin kiihtyi. Yhdessä jyrkässä ylämäessä sitten ongelma katosi yhtäkkiä aivan itsestään. Sen jälkeen auto on toiminut yhtä luotettavasti kuin ennenkin. Meistä ei tule automekaanikkoja.
Juri voi sitten selittää, että mitä oikeasti tapahtui, mutta me luonnollisesti kehiteltiin teorioita. Mun teoria oli, että kostean yön seurauksena bensatankkiin oli myös kertynyt kosteutta, joka oli pisaroina tankin reunoilla. Kun sitten ajeltiin kuoppaista tietä, pisarat irtosivat seinämistä ja syrjäyttivät vähäiset bensalitrat tankin pohjalla. Kun vedet olivat poistuneet tankista, auto toimi jälleen.
Kun yritettiin etsiä yhtä kävelyreittiä hienoissa maisemissa, törmättiin 18-väyläiseen frisbeegolf-rataan. Kävelyt jäivät ja tähän asti lähes tarpeettomat golf-kiekot (draiveri ja putteri) kaivettiin autosta ja lähdettiin kiertämään rataa digikameran ja opasteesta kuvatun ratakartan avulla. Ilmeisesti parin kuukauden tauko on tehnyt kummasti hyvää, sillä tulokset 18 väylän jälkeen olivat Tommi -14 ja Tiina +4. Paras tulos oli 10. väylällä, kun heitettiin molemmat albatrossit par vitosella. Rata oli toooosi vaikea.
Vuodenvaihde otettiin vastaan samppanjalasien kilistessä Aucklandin kasinolla - tarjoilijoina. Työpäivä alkoi kahdeksalta illalla, kun saatiin uniformut kasinon puvustossa: mustat housut, valkoinen paita, punainen liivi ja musta rusetti. Meidät lykättiin johonkin VIP-tilaan auttamaan muita työntekijöitä. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän, mitä meidän pitäisi tehdä tai miten meitä voisi hyödyntää. Jokainen tuntui yrittävän keksiä meille vähän jotain tekemistä, mutta tunnin työskentelyn jälkeen meidät passitettiin ensimmäiselle tauolle. Kun palattiin tauolta, meidät siirrettiinkin Platinum Loungeen, jossa kaiketi osa henkilökunnasta oli jättänyt ilmestymättä työvuorolle. Siellä sitten tarjoiltiin oisterishotteja ja lohirullia kädet vääränä. Kesken kaiken tuli final countdown ja vuosi vaihtui. Kattoikkunasta saattoi vilkaista tornin ilotulitusta.
Loppuilta meni laseja keräillessä ja muutamia tilauksia ottaessa. Puoli viiden jälkeen päästiin kotiin, kun viimeiset tunnit olivat kovin hiljaisia. Väsyneinä ja uupuneina käytiin nukkumaan, mutta auringonpaiste teki nukkumisesta kovin hankalaa. Meistä ei tule tarjoilijoita.
Nyt ihmetellään, mihin lähdettäisiin matkustelemaan ja milloin. Perjantaina voisi käydä äänestämässä Suomelle uutta presidenttiä konsulaatissa, joten saatetaan olla Aucklandissa siihen asti. Seuraavat etapit olis sitten Coromandel Peninsula ja Bay of Plenty...
